Ann-Marie Breitenstein

Gestalt terapeutti, pari- ja seksuaaliterapeutti, ekspressiivinen taideterapeutti

Lähestymistapani

Hahmoterapian mukaan minuus muotoutuu kontaktissa. Siksi hahmoterapia perustuu tasavertaiselle dialogille, joka on luonteeltaan kokeiluillista. Kokeilemalla yksilö löytää mielekkäimmän tavan vastata omiin tarpeisiinsa ja ympäristön impulsseihin.

Omat ehdotukseni kokeiluiksi ovat usein kotoisin teatterista tai ovat muuten lähestymistavaltaan luovia. Jollekin on ollut kiinnostavaa kokeilla puhumattomuutta, toinen on halunnut antautua väsymykselle. Olen innostunut Mihail Tshehovin Psykologinen ele -menetelmästä, jonka avulla voidaan tutkia minuuden piilottelevia vastakohtia. Työvälineiksi voi ottaa myös musiikkia, paperia ja värejä, kiviä, taikahiekkaa, patjoja, tyynyjä, huopia, kuntopalloa, nyrkkeilysäkin ja -hanskat, pehmustetun pesäpallomailan ja muuta mieleen juolahtavaa.

Koulutus ja taustani

Hahmoterapeutti 2011 (Gestalt Institute of Scandinavia), teatteritaiteen maisteri 1997 (Tampereen yliopisto), näyttelijäntyön opinnot 1985-1989 (Tampereen yliopisto).

Palvelut

  • Yksilö, pari- ja ryhmäterapia
  • Työnohjaus, työyhteisön ohjaus ja luova valmennus.

Olen työssäni kiinnostunut seuraavista asioista

Kehotietoisuus, kohtaaminen ja viestintä, voimavarat, ryhmät ja johtaminen..

 
1458682206129.jpeg

Yhteystiedot

Puh.: 0400449680
Sähköposti: am.breitenstein (at) gmail.com
Kotisivu:  
Vastaanotto:Ymmersta, Espoo

Työskentelykielet:
Suomi, svenska, english